sunnuntai 13. helmikuuta 2011

LynkU - yli 400 kauppaa yhdellä sivustolla


"Search 250 000 fashion styles from over 400 retailers all on one website"

LynkU on tähän mennessä suorittamani ahkeran selailun höydyllisin löytö, sillä sivusto sisältää yli 400 verkkokaupan tuotteet, kuten otsikostakin käy ilmi. Tuotteita klikkaamalla käyttäjä siirtyy kätevästi suoraan vaatetta myyvän nettikaupan sivuille valitun tuotteen kohdalle. Lynkun sivuilla ilmoitellaan myös merkittävimmistä alennusmyynneistä. Sivustolle lisätään päivittäin useampia tusinoita uusia vaatteita, ja esimerkiksi neuleita on näytillä yhteensä viitisen tuhatta ja t-paitojakin jopa yli 15 000 kipaletta. En ole kylläkään varma kuinka ahkeraan loppuunmyytyjä tuotteita poistellaan..

LynkUn ainoa heikko kohta näin suomalaisen näkökulmasta on se, ettei se sisällä muita kuin brittiläisten kauppojen vaatteita. LynkU ei ole kuitenkaan missään nimessä turha, sillä moni sivuilla esiintyvistä verkkokaupoista toimittaa Suomeen.
Selailun iloa!

www.lynku.com
Valuuttalaskuri tästä

torstai 3. helmikuuta 2011

Bleisereillä kohti asiallisemman näköistä pukeutumista

Miettikääpä uudelleen ennen kuin kaivatte komerostanne perinteikkäät tuulipuvuntakkinne Suomen räkäisten kevätpäivien pelossa. Huomattavasti asiallisempana - ja ennen kaikkea tyylikkäämpänä vaihtoehtona näen aina yhtä fiksut bleiserit. Monikaan nuori ei vaikuttaisi käyttävän moisia ainakaan täällä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Nettisivuja selatessani huomioin myös pari nuoremmankin gentlemannin tyyliin sopivaa bleiseriä. Alle linkittelin pikaisen selauksen tuloksen.

Asos £88

Tyylikäs, mutta huomattavasti rennompi ja nuorekkaampi kuin keskivertobleiseri. Tämän luulisi edustavan hupparikansan seassa. Kuva on hieman sumea, joten tässä vielä linkki yksityiskohtien tiirailua varten.

H&M 60€

Halvin ja mahdollisesti komein bleiseri löytyi yllättäen "perusmaukkarin" sivuilta. Näyttävän näköinen, piristävästi, mutta hillitysti värjätty bleiseri kelvannee nuoremmallekin miehelle.

Woodhouse - Designervaatetta halvalla

Fred Perry, £39

Lacoste, £55

Penguin, £25

Calvin Klein, £12

Diesel, £17


                                                              www.woodhouseclothing.com

Etenkin alennettujen tuotteiden puolelta löytyy merkkirättejä suhteellisen halpaan hintaan. En ole henkilökohtaisesti kokeillut tilailla vielä mitään vaikka näyttävätkin toimittavan Suomeen noin kymmenen punnan maksua vastaan.
(Valuuttamuunnin tästä)

lauantai 29. tammikuuta 2011

Riverisland

£50

£35

£37

£30


£27

£70

£50

£45

www.riverisland.com
Ei toimita valitettavasti Suomeen (ainakaan vielä), joten Britardiassa käydessä kannattaa katsastaa River Islandin puodit läpi.
(Valuuttamuunnin tästä)

Post-Hardcorea, Trancemetallia ja vastaavaa settiä


Lisää Abandon All Shipsin biisejä: "Take One Last Breath" , "Geeving" , "When Dreams Become Nightmares" , "Heaven"


Lisää Fail Emotionin biisejä: "Satellite" , "Makes Bad" , "Dance Macabre"


Lisää Escape The Dayn biisejä: "2 B with U" , "Forever" , "Closed Eyes"


Lisäksi: "Derailed" , "As We Were Once"
Mindscape paukuttelee nykyään "Escape The Day"-nimellä - muuttuneella kokoonpanolla.


Sekä: "Give it up! Give it up!"


Lisää: "Turbo Swag" , "Lonely"


Muuta Blood Stain Childilta: "Cosmic Highway" , "Peacemaker" , "TRUTH" ,


Loput linkitettävistä kappaleista voisi laitella irtonaisina tarjolle:
Sienna Skies - Heartquake
Sienna Skies - Breathe
Hands Like Glass - She Said
Jamie's Elsewhere - The Lighthouse
Dying Diva - Murder Avenue
Bionic Ghost Kids - Poison Ivy
2 Times Terror - D.E.A.D
Xe-NONE - [Rave]olution
Digimortal - M.A.S.H.I.N.A
Digimortal - Neobratimost
Breach The Void - Propagate
Fact - A Fact Of Life
One Last Hero - Five Last Words

Toivotaan, että löytyi edes jotain kuunneltavaa. Kommentteihin saa toki heitellä omiakin linkkejä.

torstai 27. tammikuuta 2011

Henleys

£35

£20

£30


Henleyssiltä löytyy aina hienoja vaatteita vaikkakin normipuotia hitusen kalliimmalla. Alennetuissa tuotteissa hinnat alkavat näyttää huomattavasti realistisimmilta pienemmänkin budjetin sankareille, joten suosittelisin väijymään säännöllisin väliajoin jäljellä olevia kokoja alelaarista.
Kauppa sijaitsee Britardiassa, joten hinnat ovat puntina. (Valuuttamuunnin tästä)
Nettikaupassa asioinnista ei ole kokemuksia ainakaan vielä vaikka näyttävätkin toimittavan Suomeen ruhtinaallista 17 punnan (~20e) maksua vastaan. £150 (~175e) ylittäneistä ostoksista ei sentään nyljetä enää toimitusmaksuja.

tiistai 25. tammikuuta 2011

New Look

Brittiläisistä kaupoista yhtenä tärkeimpänä mieleen on jäänyt New Look, mikä sopii erittäin hyvin myös pienemmän budjetin shoppaajille. Esimerkiksi mukavan näköisiä farkkuja lähtee alle kolmenkympin, kenkiä jopa kympillä sekä tyylikkäitä kauluspaitoja ja neuleita myöskin sopivaan hintaan - ja mikä tärkeintä; tälle tuulipukukansallekin ulottuva postitus lisää kuluja vain n. kuudella eurolla. Pakettien pitäisi olla perillä suurinpyörtein kahdessa viikossa.
Kokoja löytyy myös pienikokoisemmille herrasmiehille, sillä suurimmassa osassa vaatteista näyttäisi olevan myös XS-koko tarjolla.

Tarkoituksena oli jälleen lätkäistä esille muutamia näytekuvia eri tuotteista, mutta vatipäänä ja aloittelevana blogspotin käyttäjänä en onnistunut millään nappaamaan järkevän muotoisia ja kokoisia kuvia tuolta New Lookin sivuilta. Linkit riittänevät. Hinnat näkyvät puntina, joten ohelle kannattaa aukaista valuuttalaskuri.

Duffle Cable Cardigan - Vastaavia neuletakkeja ei ole juurikaan näkynyt näin Suomen puolella.
Cricket Jumper
Trail Trapper

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Esprit


Astetta gentlemannimpi neuletakki




Kuvat: www.ellos.fi sekä www.esprit.fi

Suositeltavia tuoksuja


"Jean Paul Gaultier Cologne by Jean Paul Gaultier, Launched by the design house of jean paul gaulitier in 1995, jean paul gaultier is classified as a sharp, oriental, woody fragrance. This masculine scent possesses a blend of warm fresh mint, lavender, orange blossom and woods."

Foorumeilla on todettu useaan kertaan Gaultierin "Le Malen" olevan ainakin pääkaupunkiseudulla massojen raiskaama, mutta kuitenkin erittäin monen neidon mieleen. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on tuskin syytä pelätä turhan monen omistavan samaa pulloa. Ei välttämättä maskuliinisin tuoksu mihin olen törmännyt, mutta kannattaa ainakin käydä kaupassa kokeilemassa, jos on mahdollisuus.


"Baldessarini Ambre Cologne by Hugo Boss, Built around a whisky accord and complemented by top notes of mandarin and red apple, leading to a heart of violet, offset by a leather accord. With a base that blends notes of amber, oakwood, vanilla and labdanum."

"Built around a whisky accord," you say? Siinä on kyllä tuoksu, minkä voisi ostaa jo pelkän kuvauksen perusteella. Kuvauksen antamaan mielikuvaan nähden kokonaisuus on yllättävän raikas.


"Terre D'hermes Cologne by Hermes, This fantastic fragrance was created by hermes, in 2006. This amazing scent includes a mixture of cedar, grapefruit, orange, gunflint, silex, pepper, rose, geranium, and benzoin"

Arvostettu, hyvin mielenkiintoinen ja suhteellisen raikas tuoksu Hermesiltä. Kummempia ei nyt tule mieleen, mutta käykää ihmeessä ruikkimassa iholle jos paikallisista kosmetiikkakaupoista löytyy.


"The One Gentlemen Cologne by Dolce & Gabbana, What is a gentleman? the meaning has changed over the years, but the essence remains the same; he is a man who is multi faceted and knows how to treat a lady. This is a sophisticated and modern scent for men. Notes include pepper, fennel, lavender and cardamom, while a base is composed of vanilla and patchouli. The fragrance was created to celebrate the 20th year of dolce and gabbana's fashion and designs."

Hiljattain markkinoille tullut "The One Gentlemen" ei ole ollenkaan niin paksu, kun voisi Kentlemannituoksujen maineen perusteella kuvitella. Sopii siis hyvin nuoremmillekin herrasmiehille. Kannattaa katsastaa myös D&G:n vanhempi "The One" -tuoksu.


"Obsession Cologne by Calvin Klein, Launched by the design house of calvin klein in 1986, obsession is classified as a refreshing, oriental, woody fragrance.this masculine scent possesses a blend of lavender, mandarin, clove, nutmeg and amber. It is recommended for office wear."


Mielestäni pehmeän mausteinen ja suhteellisen paksu tuote Calvin Rainerilta. Erittäin miellyttävän tuoksuinen, sopii mahdollisesti paremmin vanhemmille ikäluokille.




Lontoonkieliset kuvaukset lainattu www.fragrancex.com :in sivuilta, josta olen viimeisen vuoden ajan tuoksuni tilannut. Sivusto on amerikkalainen ja mainostaa omistavansa maailman suurimman tarjonnan miesten tuoksuista. Fragrancexillä on käytännössä koko ajan jotkin suuret alennukset meneillään, johon sisältyy ilmainen toimitus jopa tänne Suomeen asti. Kauppa selättää Stockmannin kaltaiset ulosteet sata - nolla hinnoillaan, sillä esimerkiksi suuri osa Hugo Bossin tuoksuista lähtee n. 20 eurolla. Paketit ovat saapuneet joka kerta lähimpään postiin tasan tarkkaan kuukauden ja parin päivän odotuksen jälkeen, ja tuoksut ovat olleet täysin aitoja ellei allekirjoittaneen nenä petä. Tilatessa kannattaa luonnollisesti varoa tullimaksuja kaupan ollessa rapakon takana.
Nyt on kyllä viimeiseksi tilattu tuoksu ollut matkassa jo kaksi kuukautta, mutta laittaisin asian kyllä postin piikkiin useamman tyytyväisen fragrancexillä asioinnin jälkeen.

lauantai 15. tammikuuta 2011

T-paitoja

www.republic.co.uk



www.firetrap.com




www.republic.co.uk - vastaavia löytyy välillä myös topmanilta




Näitä tuskin on jokaisella vastaantulijalla. Ikävä kyllä Republic ja Firetrap eivät toimita (vielä) Suomeen, mutta Briteissä käydessä kannattaa katsastaa kyseiset putiikit. Onnistuin sohlaamaan topmanin kuvan kanssa, joten linkitän sen vielä tähän alle muutaman sivuston höysteeksi.

Mikä olisikaan huvittavampaa kuin kuva kebab-annoksesta

Selaamisen arvoisia kauppoja, joissa hieman erikoisempia t-paitoja:
www.fihasia.com/fi/shop/Miesten-vaatteet
www.jerone.fi
www.shiroineko.eu/index.php

Unheilig - An deiner Seite




Myös rauhallisemmasta musiikista pitäviin luulisi iskevän takuuvarmasti. Saksan- ja englanninkieliset lyriikat tästä. Kappale paranee jokaisen kuuntelukerran jälkeen ja tyylikkäästi pukeutuneena surraava laulaja (Der Graf) saa  jopa saksankielenkin kuulostamaan poikkeuksellisen hienolta. Teistä en tiedä, mutta allekirjoittaneella tämä menee ainakin parhaimpien biisien listalle. Alunperin gootti-genren ympärillä pyörinyt Unheilig on alkanut viime vuosien aikana siirtymään popimpaan suuntaan, mikä onkin vain plussaa. Mikäli "An deiner Seite" iski, toimi, pärisi ja pörisi, kannattaa kokeilla ainakin seuraavia kappaleita:
"Grosse Freiheit"
"Geboren um zu Leben"
"Abwärts"
"Tanz mit dem Feuer"

Zaran helmiä









Nahkatakki: 45e
Kengät: 100e
Laukku: 35e
Takki: 70e

"Minkäslaista viinaa toi absintti on?"

Blogin raapustaminen on aina hyvä aloittaa suomalaisten suosimalla alkoholipolitiikalla. Viikon takaisten omakohtaisten kokemusten perusteella neuvoisin ihmisiä jättämään absintiksi kutsutut koiruoholitkut deekuille, mikäli omaa ryypiskelyään ei osaa pitää ainakaan aluksi maltillisuuden rajoissa. Aine maistui mielestäni suhteellisen miellyttävälle ja hallussa ollut setti upposi vahvuisekseen myrkyksi (70%) kuin Titanic.
Juoman petollisuus on kuitenkin asia erikseen. Seuraavana päivänä herätessäni olin yhä pienoisessa humalassa (ilmeisesti) yön myötä jatkuneen nautiskelun vuoksi, eikä illan tekemisistä ollut jäänyt minkäänlaista käsitystä. Krapulalta sentään vältyttiin, mutta muisti pyyhkiytyi suurinpyörtein kokonaan. Kuulemien mukaan meikäläisellä ei ollut kotiplaneetasta tietoakaan, ja suuren osan illasta/yöstä vietin tuntemattomilla teillä.
Never again.